perjantai 13. heinäkuuta 2012

11. päivä: Tuloksia alkaa näkymään

Kiireinen tytteli ei ole ehtinyt käydä bloggaamassa, anteeksi tästä ;D

Tänään siis pyörähti käyntiin 11. päivä. Olo on loistava, lihakset eivät ole enää olleet yhtään kipeät, ei edes eilisen olkapää & käsitreenin jäljiltä. Kuntokin on ihan silminnähden kohentunut, hengitys tasaantuu puolet nopeampaa kuin aiemmin enkä ylipäänsä hengästy niin nopeasti. Ja olo on edelleenki paljon virkeämpi ja tarmokkaampi kuin ennen. Jaksaa myös tehdä joka kerta noissa treeneissäkin enemmän ja enemmän.

Maanataina jäi mittailut tekemättä ja kiireiden takia ehdin ottamaan mittoja vasta tänään. Ja kyllähän sitä muutosta on selkeästi jo hieman tapahtunut!

Uusimmat mitat:

Paino: 78,9 kg (-2,1 kg)
Vyötärö: 86 cm (-1 cm)
Lantio: 114,2 cm (-1,3 cm)
Rinnanympärys; 100,6 cm (-0,9 cm)

Happy happy happy! Pieniähän nuo muutokset vielä on, mutta kyllä se piristää silti kummasti :)

Eilen oli tosiaan käsitreenit + vatsat. Ensimmäistä kertaa treenattiin Tonin kanssa yhdessä, tehtiin nimittäin vatsatreeni samaan aikaan :) Ensin en halunnut että Toni edes on näkemässä kun treenaan, sitten aloin pitämään ovea auki, sitten uskalsin jo olohuoneessa treenata niin että Toni oli paikalla ja nyt treenattiin yhdessä. Itsevarmuus kasvaa ;D Toni teki meidän lemmikkihuoneesta myös treenihuoneen, jonka kattoon hän viritti leuanvetotangon ja jossa painoja yms säilytetään, kun itse aloitti treenaamisen. Huoneessa on eniten myös lattiatilaa olohuoneen jälkeen, joten siellä on mukava treenailla. Kanit katselevat ihmeissään vieressä!

Vatsatreenejä tehdessä oli mukava huomata että en edes ihan hirveästi hävinnyt Tonille!! Aika lailla saman verran Tonin piti taukoa pitää kuin minunkin, ja viimisessä liikkeessä minä jaksoin pidempään ilman taukoa kuin Toni. Miten niin olen kilpailuhenkinen? ;) No mutta, todistettavasti mullakin on ne ihan suht hyvässä kunnossa olevat vatsalihakset tuolla jossain, ne on vain hyvän suojakerroksen alla piilossa :P (eivät enää kauaa).

Tänään pitää vielä joogailla, toivottavasti jaksan tällä kertaa pidempään kuin 45 min! Olen muuten ruvennut syömään myös tuollaisia rasvanpolttajapillereitä, Fitnesstukusta ostettuja CLA Advanced kapseleita. Tiedä onko niistä hyötyä mutta syödään nyt kuitenkin :) Hirveästi tekisi mieli syödä jotain tehonlisääjää, joudun ehkä tekemään tilausta Fitnesstukkuun siis. Pitäisi vain olla mieluiten jotain pillerimuodossa olevaa, koska saan mitään litkuja TODELLA huonosti menemään alas...

Uuden kuvan voisin tänään vielä napata kun treenivermeet tuossa heitän ylle :)

lauantai 7. heinäkuuta 2012

5. päivä: jalka ja selkätreeniä

5. treenipäivä pyörähti tänään käyntiin. En malttanut olla käymättä aamulla heti herättyäni vaa'alla: 79,6 kg, eli ainakin nesteet on lähteneet kiertoon jos ei muuta :) Positiivista sekin! On selkeästi koko ajan paljon virkeämpi ja energisempi olo ollut treenaamisen aloittamisen jälkeen. Kyllä nyt huomaa että liikunnalla on huimasti vaikutusta energiatasoon. Pysyy mielikin paljon virkeämpänä!

Tänään ohjelmassa oli Legs & Back plus vielä AB Ripper. Olipahan taas kerran rääkkiä! Leuanvetoja en jaksanut tietenkään vetää samoja määriä mitä vetivät videolla, taisin jaksaa tehdä 7-8 leukaa kerrallaan niin että avustin hieman jaloilla, joiden päkijöitä pidin edessä olevalla ikkunalaudalla. Ilman jalkojentukea en jaksaisi vetää ainuttakaan leukaa, luulen ma. Kyllä virtasi hiki tässäkin treenissä, ihan oikein tunsi kuinka kalorit paloi! ;) Vatsalihastreeni tuntui jopa ehkä aavistuksen helpommalta kuin viimeeksi. Ai sitä tunnetta kun tuntuu että lihakset kärvähtää karrelle kun on pakko koettaa vetää viimeiseen asti!

Toni on tyytyväinen kun olen ruvennut liikkumaan. Nyt höpötetään vähän väliä treenaamisesta ja oikein syömisestä ja mutustetaan yhdessä Skyr-rahkoja. Vieläkin on kyllä vaikea syödä riittävän usein....

Leukojenvedosta tuli mieleen että isä ei oikein ota tosissaan tätä mun kuntoiluinnostusta ja laihduttamista. Ihanan kannustava isä mulla..... Kaiken huipuksi hän meni lupaamaan että saan 50 euroa heti kun jaksan vetää kymmenen leukaa. Odota vaan isä, syksyyn mennessä tulet olemaan 50 euroa köyhempi ;)

perjantai 6. heinäkuuta 2012

4.päivä, joogaa ja hikeä

Tänään ensimmäinen päivä kun lihakset ei ole enää niin kamalan kipeät. Vain vatsalihakset ja ehkä aavistuksen rintalihakset on eilisen AB Ripperin jälkeen hellänä. Mutta pahin kipu on poissa :D

Tänään ohjelmassa oli Yoga X. Oikeasti tämä joogatreeni kestää puolitoista tuntia, ja voin kertoa että on ihan "pikkusen" rankkaa hommaa! Ohjelma sisälsi paljon liikkeitä/asentoja, joihin minä en joko taipunut tai voimat eivät riittäneet kovin montaa sekuntia. Loppupeleissä en jaksanut vetää treeniä kuin n. 45 minuutin ajan, siinä vaiheessa olin jo aivan hiestä likomärkä eikä liikkeiden teosta enää oikein tullut mitään kun väsymyksen takia tasapaino alkoi sekoilemaan ja lihakset huusi vastaan täristen. Joten päätin suosiolla lopettaa siihen; toivottavasti ensi kerralla jaksan pidempään!

Eilen lihakset olivat niin kipeät että aloin pelkäämään ylikuntoa, kun taukopäiviä ei ole ollut. Noh, onneksi ei enää tänään tosiaan lihakset kipeät ole olleet. Pitäisi muistaa syödä tarpeeksi usein, kamalan hankalaa, minä kun saatan olla pitkälle iltapäivään asti syömättä mitään. No nyt on lihakeitto hellalla porisemassa, täytynee syödä ennen töihin lähtöä :)

Yleisesti ottaen tuo Yoga X on kyllä todella vaativa ja rankka treeni. Melkeinpä pitäisi olla joskus harrastanut joogaa, että pysyy kunnolla mukana. Minä yksinkertaisesti skippailin niitä liikkeitä joihin en vain kertakaikkiaan taipunut tai yritin keksiä hieman helpotetun version liikkeestä. Itse en ole ikinä joogaa harrastanut, joten kaikki liikkeet oli minulle uusia ja ihmeellisiä. Tykkäsin kyllä tuosta, mutta se puolitoista tuntia kuulostaakin pelkästään jo kamalan pitkältä ajalta plus vielä paljon liikkeitä joihin en kykene vielä tässä vaiheessa. Ensi kerralla tosiaan vannon jaksavani pidempään! Jos vaikka sen tunnin verran pystyisi ensi kerralla ;)

Uusi suunta elämään

Avomieheni Toni alkoi tuossa keväällä puhumaan kovasti jostain ihmeen peeyhekskytäks treeniohjelmasta. Minä en sellaisesta jaksanut noteerata tuon taivaallista ja hieman naureskelin partaani Tonin innostusta. Toni on tuollainen perinteinen "läpipasko", hontelo kukkakeppi, eikä edes mikään kovin pitkä. Kun näin Tonin joogaavaan, oli jo pakko nauraa ääneen. Nyt ei kuitenkaan enää naurata.

Tonin lihakset on kasvaneet tässä muutaman viikon aikana (en nyt kykene muistamaan kuinka mones viikko  hänellä on menossa....) ihan silmin nähden. Haba on kasvanut ja vatsalihakset alkaneet näkymään. Taitaa ihan oikeasti olla tehokasta treeniä?! rupesin minä sitten tuumimaan.

Toni on läpipasko, minä en. Tai olin nuorena, mutta aikuisiän ja e-pillereiden myötä alkoi kaikki suuhun laitettu kertymään vatsan seudulle. Nyt ylipainoa on jo ihan kiitettävästi. Joten, olen monta kertaa yrittänyt aloittaa laihdutusta, on karpattu ja kokeilta ateriankorvikkeita, mutta aina se homma on lässähtänyt. Viime syksynä onnistuin karppauksella tiputtamaan 5 kg, nyt ne kaikki 5 kiloa on jo tullut takaisin. Olen liian perso makealle ja enää en ole se läpipasko :( Nyt kun näin näin nopeasti noita Tonin tuloksia, rupesin pohtimaan että pitäiskös munkin kokeilla tuota treeniä? Toni oli jo vihjaillutkin pitäisikö munkin, mutta viittasin joka kerta kintaalla.

Tällä viikolla pyysinkin sitten Toni näyttämään minulle tietokoneelta että mistä oikein on kyse. Toni kertoi tämän P90X -ohjelman (Power 90 Extreme) olevan jenkkiläisen miehen Tony Hortonin kehittämä kunto-ohjelma, joka kestää 90 päivää eli 3 kuukautta. Kunto-ohjelman teho perustuu siihen, että lihaksia altistetaan jatkuvalla syötöllä uusilla liikkeillä jolloin keho reagoi kasvattamalla lihaksia. Eli vältetään rutiininomaista treeniä, jolloin lihakset tottuvat ja kehitys ei ole niin tehokasta. Lisäksi ohjelmaan kuuluu myös proteiinipitoinen ruokavalio.

Noh, kokeillaan! minä ajattelin. Kunto-ohjelmaa on kolmea erilaista versiota: classic, doubles ja lean. Classic on perustreeni, joka kasvattaa lihaksia, doubles on super lihaksia kasvattava tehotreeni, jonka aikana treenataan välillä jopa kaksi kertaa päivässä ja lean on enemmän sykettä nostava ja painoa pudottava treeni. Lean kuulostaakin siis minulle passelilta, en kaipaa miten megalihaksia, vaan sitä painonpudotusta ja kunnonkohotusta.

Tiistaina minä sitten vedinkin kokeiluna ensimmäisen treenini, treenisuunnitelman mukaisesti ensimmäinen jumppa oli Core Synergistics eli syviin lihaksiin keskittyvä treeni. Olipahan oikein kunnon hikitreeni ja jokainen kroppani lihas vain tärisi treenin jälkeen. Oli ihan uskomaton olo! Innostuin oikein olan takaa ja päätin ehdottomasti jatkaa.

Innostuksen myötä päätin ottaa itsestäni tällaisen "ennen"-kuvan. Järkytyin sydänjuuriani myöten. Olenko ihan oikeasti noin läski ja järkyttävän näköinen? Kuva todellakin pysäytti minut ensimmäistä kertaa ihan oikeasti ylipainon suhteen. Hetken harkittuani uskallan laittaa kuvan myös tänne. Antakaa armoa ihmiset....

2. päivä

Tuijotan tuota kuvaa nyt joka päivä ennen treeniä. Treenin aikana en näe muuta kuin tuon kuvan silmissäni ja se saa minut treenaamaan kahta kauheammin ja ihan viimeiseen hikipisaraan asti. Kuvittelen mielessäni kuinka läski sulaa kuvasta joka hikipisarin myötä. En halua enää ikinä että näytän tuolta!!!!!!!

Otin tietenkin myös kaikki muut strategisetmitat:

Pituus: 161 cm
Paino: 81 kg
Lantio: 115,5 cm
Vyötärö: 87 cm
Rinnanympärys: 101,5 cm

Päätin että pidän mittauspäivän aina maanantaisin, jolloin on taukopäivä ja otan tällöin kaikki mitat (tai no pituutta en tietenkään). Painoa mittailen varmasti muutaman kerran viikossa. Haluan nähdä kunnolla konkreettisesti kuinka edistyn.

Eilen tein heti töiden jälkeen 2. päivän treenin eli Cardio X:n. Kyseessä on siis oikein kunnon sykettä nostattava hikijumppa! Minulla on aina ollut korkea leposyke, etenkin nyt näin huonokuntoisena, mutta tuon hikitreenin aikana onnistuin nostamaan maximisykkeeksi huikeat 218, ihme ettei hypännyt sydän rinnasta ulos! Tunnekin oli kyllä sen mukainen, olin aivan totaalisen loppu, en olisi jaksanut yhtään enempää. Otin treenin jälkeen puolen tunnin päiväunet ja olin taas aivan virkeä.

Tänään 3. päivänä ohjelmassa oli Arms & Shoulders eli kädet ja olkapäät sekä lisäksi vielä AB Ripper X eli vatsalihastreeni. Käsien ohjelman tein ennen iltavuoroa. Harmitti että minulla ei vanhempien luona ollut mukana kuin vain kilon painot, joten käsitreeni meni osittain hieman hukkaan. Hauiksessa kun ei tuo kilo tuntunut tietenkään missään. Toisissa liikkeissä se sen sijaan oli oikein passeli paino. Vatsalihastreeniä en ehtinyt ennen töitä tekemään, joten tein sen töiden jälkeen. Voi että vatsalihakset huusi hallelujaa! Kyllä tietää tehneensä hommia. En millään pystynyt tekemään kaikki liikkeitä yhtä pitkään kuin mitä Tony ohjelmassa veti ja jouduin pitämään taukojakin välillä. Mutta niinhän tässä ideana onkin mennä omien rajojen mukaan ja kohottaa kuntoa.

Täytyy sanoa että kyllä tosiaan tietää tehneensä töitä. Jokainen kropan lihas on kipeä ja jumissa. Mukavaa nostella töissä vanhuksia kipeillä lihaksilla ;D Mutta on se silti sen arvoista! Huominen jooga kuitenkin on todellakin tarpeen....

En aio noudattaa mitään sen kummallisempaa ruokavaliota. Jätän yksinkertaisesti herkut pois ja katson enemmän mitä suuhuni laitan ja pyrin syömään säännöllisesti ja tarpeeksi usein.